Alueviesti 3/2014, 5.11.2014

1. AO-jatkokoulutus lähtee kiertueelle
2. Ohjaajakoulutus uudistui
3. Finnjamboree 2016 on nimeltään Roihu!
4. SP päivittää ulkomaan leirimatkojen tukimateriaalia

5. AO-jatkokoulutus ja Lippukunnan tukeminen -moduuli lähestyvät 15.11.2014

1. AO-jatkokoulutus lähtee kiertueelle

Lounais-Suomen Partiopiiri / Jussi Elo

kuva: Lounais-Suomen Partiopiiri / Jussi Elo

Vuonna 2015 sinä AO, olet kaikista tärkein, sillä alueohjaajien jatkokoulutus jalkautuu sinne, missä juuri SINÄ olet! Koulutuskaravaani pysähtyy saman koulutussisällön kanssa 5 eri paikkakunnalle. Koulutussisältö tarkentuu vielä ennen ilmoittautumisajan alkua, mutta luvassa on ainakin eväitä siihen kuinka johtamista voidaan ohjata.

 

Karavaani kurvaa Tampereelle 14.2, Helsinkiin 14.3, Ouluun 11.4, Turkuun 26.9 ja Kuopioon 28.11.2015.

Merkkaa siis oman tai lähimmän paikkakuntasi tapahtuma kalenteriisi jo nyt!

2. Ohjaajakoulutus uudistui

Lounais-Suomen Partiopiiri / Joni Kuusisto

kuva: Lounais-Suomen Partiopiiri / Joni Kuusisto

Koulutusohjaajan, Ohjelmaohjaajan ja Alueohjaajan pestit on yhtenäistetty ja selvennetty. Uudenmallinen Ohjaajakoulutus pyrkii räätälöimään jokaiselle ohjaajalle omaa pestiä parhaiten tukevan opintokokonaisuuden.

Ohjaajakoulutus alkaa yhdellä lähipäivällä, jossa mietitään ohjaamista ja siihen liittyviä rooleja, tehdään oppimissuunnitelma ja kartoitetaan oma oppimispolku. Omaohjaajan tuella opiskellaan niin moodlessa kuin avoimissa koulutuspäivissä sekä itse pestissä muutaman kuukauden ajan ja päätöskeskustelun myötä saatetaan koulutus loppuun.

Uuden ohjaajakoulutuksen ensimmäiset pilottikurssilaiset ovat paraikaa jo puolivälissä kouluttautumismatkaansa.

Uudistuksen myötä jo kouluttautuneet ohjaajat voivat osallistua avoimiin koulutussetteihin ja pitää osaamisensa ajan tasalla, muun muassa tulevalla ao-jatkokoulutuksella.

3. Finnjamboree 2016 on nimeltään Roihu!

kuva: Lounais-Suomen Partiopiiri / JuraNurminen

#säootliekeissä kuva: Lounais-Suomen Partiopiiri / Jura Nurminen

Tuleva Finnjamboree kantaa nimeä Roihu ja se huipentuu Evolla järjestettävään suurleiriin kesällä 2016. Roihu tarjoaa ohjelmaa ja aktiviteetteja kaiken ikäisille jo syksystä 2015 lähtien: Se näkyy niin viikkokokouksissa, yhteisinä SoMe-miitteinä kuin varta vasten järjestetyissä Roihu-viikonlopuissa. Itse leirille pääsevät osallistumaan kaikki tarpojat ja sitä vanhemmat, eli kaikki jotka ovat syntyneet vuonna 2004 tai aiemmin.

Viethän alueellesi viestiä Roihusta! Roihu-henkeen pääsee keräämällä kaverit yhteen ja heittämällä Instagramiin kuvan hashtagilla #säootliekeissä.

Lisätietoja Roihusta saat täältä!

 

4. SP päivittää ulkomaan leirimatkojen tukimateriaalia

Partioglögeillä julkaistava http://leirimatkalle.partio.fi/ -sivusto kaipaa nyt juuri Sinun kommenttejasi.

kuva: Suomen Partiolaisten kuvapankki

kuva: Suomen Partiolaisten kuvapankki

Mitä lippukunnissa ja piireissä halutaan tietää leirimatkaa suunnitellessa? Mitä sivuilta puuttuu? Onko siellä jotain turhaa? Mitkä jutut ovat erityisen hyviä?

Uskomme, että alueilta löytyy asiantuntemusta lippukuntien todellisista tarpeista. Siksi pyydämme aluetyön asiantuntijoita ennakkokatselemaan nettisivuja ja kommentoimaan sisältöjä.

Palautetta voi lähettää kv-harjoittelija Hannalle, hanna.rutila@partio.fi.

5. AO-jatkokoulutus ja Lippukunnan tukeminen -moduuli lähestyvät 15.11.2014

Muistathan, että alueohjaajien jatkokoulutus järjestetään 15.11.2014 klo 12-16? No hyvä!

kuva: Suomen Partiolaiset / Lauri Koistinen

kuva: Suomen Partiolaiset / Lauri Koistinen

Koulutus järjestetään Partioasemalla Helsingissä, mutta koulutusta voi seurata myös etäyhteyden päästä vaikkapa oman piirin toimistolta tai kotisohvalta. Sopikaa omassa piirissänne, kuinka toimitte. Striimauksen seurantaohjeet lähetetään etäyhteyden kautta osallistujiksi ilmoittautuneille sähköpostilla.Koulutuksessa käydään läpi alueohjaajan tehtäviä konkreettisen ohjaamistyön sekä lippukuntien lähestymisen kautta. Näihin aihealueisiin saat apua Muutosjohtaminen ja sen ohjaaminen -setistä sekä Kehittyvä lippukunta light – version esittelystä. Koulutuksessa on asiaa myös AO:n ajankäytöstä ja annetaan eväitä ylivilkkaiden, keskittymishäiriöisten ja muiden erityishuomiota vaativien lasten kanssa toimimiseen.

Ilmoittaudu mukaan pian, 9.11 mennessä Kuksaan!

Ennen AO-jatkokoulutusta, lauantaina 15.11 klo 10-12, järjestetään Partioasemalla kaikille avoin Lippukunnan tukeminen -moduuli. Moduuli palvelee erityisesti ohjaajakoulutukseen osallistuvia, mutta kaikki kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita! Ilmoittautuminen moduuliin tapahtuu tietenkin Kuksassa.

Koulutuksissa tavataan!

 

Voimia marraskuun selätykseen toivottaen,

SP:n aluetyöntekijät sekä aluevaliokunta